Jokasyksyinen
kilpajuoksu pakkasia karkuun on menossa. On viimeiset hetket sormet jäässä ja
nenä huurussa yrittää ottaa kesän satoa talteen.
Tänä kesänä
kokeilin pitkästä aikaa porkkanan viljelyä. Ensin ei tapahtunut mitään. Sitten
nousivat hennot versot ja sitten ei taas tapahtunut mitään. Lannoitin kilpaa
lannoitteita pois huuhtovien sateiden kanssa. Harvensin ja lannoitin. Onneksi
sateita oli kai niin paljon, että ne karkottivat porkkanaa yleensä riivaavat
lentävät tuholaiset.
Nyt sadon
korjuun hetkellä on tuloksellisuuden mittauksen ja arvioinnin aika.
Tulosmittarit osoittavat, että tuotosta on, mutta aika vähän. Vaikutus on
selvästi myönteisempi. Maku on kohdallaan. Ylpeyden tunne valtaa mieleni, kun
puraisen omasta maasta nykäistyä porkkanaa. Ovatpa makeita, toteaa miehenikin.
Tosin
huomaan, että pieniä ovat ja muodoiltaankin aika erikoisia. Olisi pitänyt harventaa
enemmän. Osa porkkanoista ei taatusti läpäisisi mitään porkkanadirektiiviä tai
muita EU-säädöksiä.
Onneksi
huomasi Helsingin Sanomista (14.10.2012) Anne-Sofie Bernerin kirjoituksen ”Normien ulkopuolella”. Jutun mukaan kansainvälisesti
on todella trendikästä start up -yrittäjyyttä tehdä ruokaa lähivihanneksista,
jotka eivät muotonsa vuoksi koskaan pääsisi kaupan hyllylle.
Minullakin
on monta jutussa kuvatun kaltaista kaksi- tai useampijalkaista porkkanaa
talvivarastossa. Kansainväliset trendit ovat siis saavuttaneet keittiöni
lappilaisessa sivukylässä.
Entä mihin
tulokseen laajempi porkkanan viljelykokemuksen loppuarviointi päätyi?
Summatiivismäärällisesti voi todeta, että panos-tuotos-suhde on heikko, jos
asiaa mitataan kilomäärissä. Jos arviointia laajennetaan laadullisiin ja
isompiin yhteiskunnallisiin ympyröihin ja vaikutuksiin, lopputulema on toinen.
Perimmäinen
hyöty kesältä varmasti oli se, että opin entistäkin enemmän kunnioittamaan suomalaisia
maanviljelijöitä, jotka kasvattavat meille ruokapöydän antimet. Erityisesti
opin arvostamaan niitä lappilaisia lähiruuan tuottajia, jotka lyhyessä mutta
kiihkeässä Lapin kesässä onnistuvat tuottamaan puhdasta, turvallista ja
vastuullisesti tuotettua ruokaa lähellä omaa keittiötäni.
Jos minun
pitäisi pystyä kasvattamaan ja muutoin tuottamaan se, mitä talven aikana aion
syödä, olisi varmasti huomattavasti nykyistä hoikempi.
Ruoka on
kallista, mutta omien viljelykokemusteni jälkeen en ihmettele, miksi näin on.
Suosittelen pieniä puuharhakokeiluja muillekin. Kasvattava kokemus – monessakin
mielessä, vaikkei tänä vuonna tarvinnut käydä edes sotaa myyriä vastaan. Edelliseen
kesään verrattuna luontoäiti tehnyt tehtävänsä, ja myyräkanta oli onneksi romahtanut
lähes nollaan.
- Helena