sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Harrastelijamaisuus yliopiston houkuttimena



Kun viikonloppuisin on aikaa nauttia kaikessa rauhassa hyvästä kahvista ja Hesarin viikonloppunumeroista, tulee lehteillyksi lehdestä myös loppusivut. Jo pitkään on silmiini pistänyt Jyväskylän yliopiston ilmoittelu. Alkuun toivoin, että kummastuttavat ilmoitukset olisivat yksittäistapauksia. Mutta ei.

Mielestäni Keski-Suomessa on tehty erikoisia markkinointiviestinnän valintoja. Miksi ihmeessä yliopisto haluaa profiloitua harrastelijamaisuudella? Vai miten on tulkittavissa yliopiston slogan ”Nuorison parasta tässä harrastetaan”.  Oma toiveeni suomalaisen yliopisto-opetuksen tasosta olisi jotain aivan muuta kuin harrastelijamainen puuhastelu.

Jos olisin opintojani suunnitteleva nuori, enemmän minuun todennäköisesti kolahtaisi profiloituminen korkeatasoiseksi opetuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen tai aluevaikuttamisen osaajaksi. Äitinä olen tyytyväinen, että yliopisto-opintojen loppusuoralla olevat poikani ovat päätyneet polulle, joka tähtää vaikka sitten ”huipulle ja yhteiskuntaan”. Harrastelu ei liene kovin hyvä vetovoimatekijä kilpailtaessa sen paremmin parhaista yliopistopedagogiikan osaajista kuin huippututkijoistakaan.

Olisipa todella kiinnostavaa tietää, miten harrastelu-sloganiin on päädytty. Kun mikä tahansa organisaatio pohtii tavoitemielikuvaansa, tavoitemainetta tai brändiään, kannattasi ydinviestit testata muuallakin kuin mainostoimiston kahvipöydässä tai yliopistomarkkinointia miettivien omassa pienessä piirissä. Se, mikä saattaa itsestä tuntua tosi älykkäältä, pikkunäppärältä huumorilta tai muuten vaan nokkelalta, voi toisista tuntua tosi kummalliselta.

Kun lehti-ilmoittelua katsoo tarkemmin, tarkkasilmäinen huomaa kyllä sloganiin piilotetun alaviitteen. Siinä todetaan, että slogan on Jyväskylän yliopiston juhlasalin seinäteksti vuodelta 1882. Näin varmaan onkin.  Siis tosi nokkelaa – tai sitten ei.

Kuinka moni meistä tutkii ilmoitukset sellaisella pieteetillä, että huomaa noin 6 pisteen fontilla olevat alaviitteet? Todennäköisesti aika harva. Useimmille silmäilevän lukemistavan omaksuneille nokkeluus jää huomaamatta, ja vaarana on, että markkinointi piirtää mielikuvaa vähemmän uskottavasta maakuntayliopistosta. Tätä Jyväskylän yliopisto todennäköisesti ei halua.

Vaikka historian taju on hyvin arvostettava asia, markkinointiviesteissä yhteiskuntaa uudistavan yliopistolaitoksen olisi viisaampaa katsoa eteenpäin tai ainakin hyödyntää historiaa harkitummin.

- Helena

torstai 1. marraskuuta 2012

Kuntavaalien jälkeistä elämää



Kuntavaalit ovat onnellisesti ohi. Mutta ei kovin tyylikkäästi. Kovin hyvänä poliittisen keskustelun näytöslajina ei voinut pitää ainakaan TV:n vaalikeskusteluja.

Olin aika pettynyt siihen, että suuret vaalikeskustelut menivät aika ajoin ihan hulabalooksi. Pistää kyllä ihmettelemään, miten kokeneet toimittajat eivät onnistuneet pitämään keskustelua paremmin kuosissa.  Uskomatonta huutamista ja päällepuhumista. Tämän onneksi huomasivat keskustelujen vetäjätkin ainakin viimeisessä erässä. Toimittajan toteamus, että ”taas meinaa mennä eläintarhaksi”, oli varsin osuva.

Kun vaalihumun jälkeen siirrytään kuntapolitiikan arkeen, toivoa sopii, etteivät uudet – eivätkä vanhatkaan – valtuutetut ole ottaneet oppia vaalikeskusteluissa esiintyneistä puoluejohtajista. En usko, että ”isosten” esimerkkiä noudattamalla uudet valtuustot onnistuvat kovinkaan hyvin hoitamaan kuntalaisten asioita.

Monissa kunnissa ovat edessä tiukat ajat ja isot päätökset. Päätetään kuntarakenteesta, isoista kaivoshankkeista, sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä jne.  Jotta syntyy hyviä päätöksiä, pitäisi kunnan luottamuselimiin löytää rakentava keskustelukulttuuri, joka luo vakaan ja uskottavan pohjan yhteisten asioiden järkevälle hoitamiselle.

Toisten ”päälle huutaminen”, itsekeskeinen kyläpolitikointi ja turha pörhistely kannattaisi unohtaa. Vastakkaisasettelusta pitäisi siirtyä soutamaan samaan suuntaan. Isoista asioista päätettäessä on pystyttävä sovittamaan yhteen erilaiset näkemykset kuntalaisten parhaaksi.

Vielä parempi olisi, kun kuntasoutu taidettaisiin pariairoilla. Ainakin omassa kotikunnassani on viime vuosina ollut havaittavissa sen sorttista airojen kalistelua virkakunnan ja luottamusjohdon välillä, että vene on aika ajoin keikkunut melko pahasti.

Monissa viisaissa kunnissa parisoutua onkin jo lähdetty kehittelemään. Ainakin keskustelu- ja kuuntelukulttuuri ovat asioita, joita voi lähteä parantamaan vaikkapa uusille luottamushenkilöille ja virkakunnalle järjestetyllä viestintäkoulutuksella. Idealingostani onkin jo singonnut erilaisia toteutusvaihtoehtoja erilaisten kuntien tarpeisiin.

Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun eri tahojen edustajat istuvat samaan aikaan samaan koulutusvenhoon etsimään yhteistä tahtia. Uskon, että tasaisempi ja vähemmän kaliseva tahti löytyy, kun rakentavan ja toinen toistaan arvostavan keskustelun merkitys hoksataan ja halutaan tehdä yhteistyötä.

- Helena