Kalenterin
lehti on kääntynyt uuteen vuoteen. On jälleen hyvä pysähtyä puntaroimaan, mitä
viime vuosi minulle opetti.
Olen saanut
omaan työhöni viestinnän kehittäjänä paljon uusia ideoita ja ajattelemisen
aihetta kollegoilta, joiden kanssa olen saanut työskennellä erilaisilla
viestinnän täydennyskoulutuskursseilla. Olen saanut olla kanssakulkijana
coaching-prosesseissa, jotka ovat avanneet coachattaville uusia näkökumia ja
ratkaisuja arjen haasteisiin. Päällimmäiseksi kuitenkin nousee
sisäilmaongelmien viestintään pureutunut hanke.
Sisäilmaongelmien viestintään pääsinkin
sukeltamaan ihan kunnolla – osittain Työsuojelurahaston (TSR) taloudellisentuen turvin. Lapin yliopiston
taiteiden tiedekunta oli kärsinyt sisäilmaongelmista pitkään. Kun hanke
käynnistyi, rakennusta oli jo korjattu erittäin huolellisesti. Oli aika palata evakosta
takaisin korjattuihin tiloihin.
Viestintää
tehostamalla haluttiin vahvistaa luottamusta siihen, että korjatut tilat ovat
terveelliset ja turvalliset. TSR:n tuen myötä mahdollistui laajempikin tutkimuksellinen
työote, minkä tuloksena syntyi uusi elinkaarimalli sisäilmaongelmien
viestintään. Malli kattaa viestinnän ongelmien havaitsemisesta korjausten
jälkeiseen seurantaan.
Sisäilmaviestintä
on kimurantti viestintähaaste monestakin syystä: tilojen käyttäjillä on huoli
terveydestään, ongelman hoitaminen ja viestiminen vaativat monen toimijatahon
hyvää yhteistyötä, koordinointia ja ennen kaikkea suunnitelmallista viestintää.
Ilman avointa, rehellistä, osallistavaa ja osaavaa viestintää isokin
korjausinvestointi voi mennä hukkaan. Liian usein ollaan tilanteessa, että
oireilu korjatuissakin tiloissa jatkuu, rakennuksen maine turvallisena työ- tai
opiskelupaikkana on mennyt, mikä ei voi olla näkymättä kiinteistön arvossakin.
Muun muassa
edellä kuvattuihin haasteisiin hankkeessa kehitetyllä mallilla haettiin
ratkaisuja. Vaikka Lapin yliopiston casessa viestintää ryhdyttiin määrätietoisesti
kehittämään vasta paluumuuton kynnyksellä, viestinnän tehostamisella oli
todella iso vaikutus siihen, miten korjattujen tilojen käyttöönotto onnistui ja
miltä tilanne näytti mediajulkisuudessa.
Erityisen
kiinnostavaa casessa oli tapa, jolla tiedekunnan opiskelijoita integroitiin
toteuttamaan sisäilmaviestintää ja käyttämään uusia innovatiivisia
viestintämuotoja.
Apua – mihin sisäilmaviestinnässä pitäisi
kiinnittää huomiota? Sisäilmaviestinnän elinkaarimallissa edetään seitsemän
askeleen kautta. Olennaista on, että viestintä muuntuu koko prosessin ajan. Eri
vaiheissa eri kohderyhmien painoarvo muuttuu, samoin viestinnän sisällöt jne.
Oma
kokemukseni on, että monissa organisaatioissa on tänä päivänä varsin tiukalle
puristetut viestinnän resurssit. Jos kaiken arjen kiireen keskelle iskee vielä
sisäilmaongelma, osaavakin viestinnän ammattilainen voi tarvita apua ja tukea.
Tukeakseni
viestinnän ammattilaisia haastavassa viestintäprosessissa olen TSR-hankkeen ”sivutuotteena”
kehittänyt sisäilmaviestinnän koulutuskonseptin, josta voi valita oman
organisaation tarpeisiin sopivat palikat. Joskus riittää lyhyt sparraus. Joskus
voi olla viisasta kutsua ulkopuolinen asiantuntija, jolla – jostakin kummallisesta
syystä – voi olla tukevammat ”natsat” vääntää hankalaa ja monitahoista
viestintähaastetta selkeimmille urille.
Vuosikalenterin
lehden käännyttyä uskon, että sisäilmaviestinnässä roolini muuntuu tutkijasta
ja kehittäjästä viestinnän sparraajaksi ja valmentajaksi. Tähän olen valmis,
koska vuoden 2015 aikana sain oppia tosi paljon sisäilmaongelmista ja siitä,
miten viestintä voi tukea näiden ongelmien ratkaisemisessa.
- Helena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti